sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Vieraita Suomesta ja Itävallasta


Pyydän ensimmäisenä anteeksi, että tämä blogin ylläpitäminen on osoittautunut näin haasteelliseksi. Minulla oli alkujaan kova uho päällä, että päivitän tätä hyvinkin aktiivisesti ja vaikka päivät eivät oppitunneista täyty, on minulla mukamas ollut niin kiire (lue olen siis ollut laiska), että en ole tätäkään ehtinyt tekemään. Mutta lupaan korjata tapani tulevaisuudessa. Sitten viime kirjoituksen on taas ehtinyt tapahtumaan yhtä sun toista.
Olli ja Marko olivat ensihetkestä asti samalla aallonpituudella, liekkö mitään tekemistä sillä, että molemmat ovat koripallo miehiä.



Ensimmäisenä iltana illallistettiin mahtavassa pihviravintolassa

Berliinistä ei voi lähteä pois ennen kuin on yhdet Currywurstit syöty

Perhepotretti (poislukien sisko, terveiset vaan Outille sinne Suomeen<3!!)

Tämä kuva olkoon omistettu perheelleni, tiedätte kyllä mitä meinaan;) hahaha

Madame Tussaud- vahakabinetti)

Dumblingsien tekoa

Aloitetaan vaikkapa siitä, että vanhempani, veljeni ja Ashish vierailivat täällä Magdeburgissa sekä Berliinissä. Vanhempani ja veljeni Olli saapuivat Magdeburgiin aikaisin aamulla 4.4. Vietimme viikonlopun ja maanantain täällä Magdeburgissa, jonka jälkeen suuntasimme tiistaina Berliiniin. Magdeburgissa aika kului lähinnä kuulumisia vaihdellen, sillä itse kaupungissahan ei juuri ole mitään merkittävää nähtävää. Olli bongasi onneksi sattumalta mainoksen paikallisesta jalkapallo ottelusta noin tunti ennen pelin alkua, jonne kiirehdimmekin nopeasti taksilla. FC Magdeburg pelaa kolmanneksi korkeinta liigatasoa, joten pelejä käydään niin kutsutulla Keski-Saksan alueella (3. liigataso ei ole enää valtakunnallinen). Vaikka peli oli ”vasta” kolmanneksi korkeinta liigatasoa, oli peli iso urheilutapahtuma isolla iillä. Paikallinen stadion vetää ihmisiä noin 25 000 (huomioi, kuinka monta tämän kokoista stadionia onkaan Suomessa), fanikulttuuri oli täysin toiselta planeetalta kuin Suomessa, järjestelyt toimivat moitteettomasti ja peli oli kaikilla mittareilla korkeatasoista. Magdeburg kun vielä voitti pelin 4-3, niin mikäs peliä oli katsoessa melkein 20 asteisessa kevät säässä. Lisäksi viikonlopulle osui IKUSin järjestämä Espanjalainen ilta, jonne suuntasimme veljeni kanssa. Olli tuli hyvin juttuun uusien ystävieni kanssa. Nyt on kiva jutellakin enemmän kavereistani täällä Saksassa, kun ainakin yksi perheenjäsen osaa yhdistää kasvot ja nimen toisiinsa. Viikonloppu sisälsi myös keskimäärin oikein onnistuneita ravintola valintoja, joskin raskas Keski-Eurooppalainen ruoka taisi tehdä perheeseeni suuremman vaikutuksen kuin minuun, sillä itse päinvastoin kaipaan jo kevyempää ruokavaliota. Viikonloppu oli kaikkinensa onnistunut ja ennen kaikkea nautin siitä, että sain viettää aikaa perheeni kanssa ja toisaalta siitä, että sain puhua Suomea pitkästä aikaa enemmän. Maanantaina katsastimme vielä yliopiston kirjaston, kauppatieteiden rakennuksen ja testasimme yliopiston ruokalan. Tiistaina matkamme jatkui Berliiniin. 

Berliini on meille kaikille entuudestaan hyvinkin tuttu kaupunki, joten kerrankin kaupungissa sai viettää aikaa ilman juoksemista turistikohteesta toiseen. Nautimme lähinnä toistemme seurasta ja yleisesti miljoona kaupungin mahtavasta tunnelmasta. Päivän kohokohdat olivat lähinnä onnistuneet ravintola valinnat. Keskiviikkoiltana suuntasin odottavin mielin Berliinin Tegel-lentokentälle, jonne saapui Ashish Itävallasta. Emme olleet nähneet toisiamme melkein kahteen kuukauteen. Vaikka kello olikin jo paljon, menimme kuitenkin vielä koko porukalla yhdessä illalliselle. Yövyimme Berliinissä noin 70 neliön aparthementissä, joka sijaitsi noin 200 metrin päässä Brandenburgin torista. Sijainti olisi näin ollen voinut olla huonompikin. hheheh. Vuosien kokemus on osoittanut, että aparthementin valinta on sekä kustannustehokas että mukavuudeltaan parempi vaihtoehto isolle porukalle kuin hotelli. Plussa puolia on keittiö, jossa voi rauhassa valmistaa aamiaisen sekä isot yleiset tilat, jossa on mukava istua iltaa yhdessä. Näin koko porukan ei tarvitse töröttää sängyn laidalla istuen. Seuraava päivä (to) olikin sitten perinteinen turistipäivä, sillä kaupunki oli Ashishille entuudestaan vieras. Osallistuimme Free walking Tourille (johon kaikki muut olivatkin jo entuudestaan osallistunut), mutta kertaus on opintojen äiti. Saksan ja Berliinin historia on jälleen uudestaan tuoreessa muistissani. Lisäksi katsastimme muut tärkeät ”must see” nähtävyydet. Päivä huipentui yhteiseen ilalliseen ravintolassa, jossa olimme 4,5 vuotta sitten viettämässä eri kokoonpanolla äitini 50 vuotis syntymäpäivää. Seuraava päivä valkeni viileänä ja haikeana. Vanhempani ja veljeni lähtivät aamusta takaisin Suomeen. Saatoimme heidät Ashishin kanssa bussipysäkille, jossa taisi muutama kyynelkin tulla vuodatettua. Vaikka minulla ei varsinaista koti-ikävää ole missään vaiheessa ollut, eivät jäähyväiset rakkaista ihmisistä pitkäksi aikaa silti ole ikinä mitenkään mukavia. Kyyneleet muuttuivat kuitenkin nopeasti nauruksi, kun suuntasimme Ashishin kanssa Madame Tussauds- vahakabinettiin moikkailemaan vähän julkisuuden henkilöitä. Tämän jälkeen suuntasimme junalla kohti Magdeburgia. Kotiin päästyäni huomasin, että olen todella kotiutunut tänne kaupunkiin hyvin, sillä heti oven avattua minulle iski tunne ”home sweet home”. Perjantai-iltana suuntasimme ystäväni Faridin järjestämiin juhliin, jossa Ashish tutustui oikeastaan kaikkiin läheisimpiin ystäviini. Ilta oli kaikilla mittareilla mitattuna oikein onnistunut. Lauantaina suuntasin 5. kerran 3 viikon sisällä Magdeburgin kaupunkikierrokselle (voitte vain kuvitella kuinka tylsää se on kaupungissa, jossa todellisuudessa ei oikeasti ole mitään katsottavaa). Illalla otimme osaa taiwanilaisten ja kiinalaisten järjestämään Dumplings- iltaan. Dumplingsit ovat siis kiinalaisten perinneruokaa, jota valmistimme porukalla. Ruoka oli hyvää ja seura vielä parempaa. Olen päivä päivältä tajunnut paremmin sen, kuinka vilpittömiä, avoimia ja iloisia monet aasialaiset ihmiset ovat. Vaikka itsellä olisi kuinka huono päivä, ei heidän seurassa voi yleensä tulla muuta kuin hyvälle tuulelle. Loppuillasta suuntasimme hieman uudistuneella kokoonpanolla campus-alueella olevaan ”räkälä/yökerho” Barackeen. Sunnuntaiaamuna pää oli hieman kipeä, mutta eikös tämä ole vain hauskan illan merkki. Ashish lähti iltapäivästä takaisin Berliiniin ja sieltä takaisin Wieniin. Jäähyväiset eivät olleet kovinkaan haikeat, sillä suuntasin itse jo muutaman päivän päästä itse Wieniin viettämään pääsiäistä. Mutta kirjoitan tästä ja Budapestin matkasta erillisen päivityksen (jopa tänään tai viimeistään huomenna).

                                                                                                                                              

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Intensiivikurssi ja toisen viikon kuulumisia

On taas ehtinyt vierähtämään yli viikko viimeisestä blogi-päivityksestä. Nyt todellakin uskon kavereitani Lappeenrannassa siitä, että mitä hauskempaa vaihdossa on, sitä vähemmän sinulla on aikaa päivitellä blogia. Viimeisen päivityksen jälkeen on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista, joista seuraavaksi lyhyesti. 

Viime viikon maanantaina alkoi 5 päivän mittainen intensiivikurssi. Kurssia opetettiin 3 tuntia päivässä kahdessa eri tasoryhmässä. Hintaa kurssilla oli 15 e. Itse valitsin kahdesta kurssitasosta vaikeamman (taso A2), mutta melkein väittäisin että kurssin taso oli ehkä tätä haastavampi, sillä samassa ryhmässä oli paljon opiskelijoita, jotka pystyivät jo puhumaan Saksaa enemmän tai vähemmän sujuvasti. Kielioppiasiat, joita tunnilla käytiin, olivat entuudestaan tuttuja, mutta koska en todellakaan ole opiskellut Saksaa nyt muutamaan hetkeen, olivat monet asiat sujuvasti unohtuneet. Samaisena maanantaina alkoi myös kielikursseille ilmoittautuminen. Itse sain hoidettua kurssi-ilmoittautumiset sujuvasti siten, että eräs taiwanilainen (Yung Ping Chi, tuttavallisemmin täällä Euroopassa Stella) ystäväni lupasi ilmoittaa minut haluamilleni kursseille, koska ilmoittautuminen alkoi juuri samaan aikaan, kun intensiivikurssini alkoi. Stella on viettänyt täällä jo yhden lukukauden, joten hän on muutenkin ollut mahtava apu monenlaisissa ongelmatilanteissa. Eritoten Saksan kielen kurssit ovat erittäin kysyttyjä, joten nopeus on ilmoittautumisissa valttia. Ilmoittauduin kahdelle Saksan kielen kurssille (tasoille A2 ja B1), joten minulla tule olemaan Saksaa näin ollen 16 tuntia viikossa seuraavan puolen vuoden ajan. Toivotaan, että jotakin jäisi päähän. Intensiivikurssin oppi oli ainakin se, että jotakin on tehtävä ja mielellään mahdollisimman nopeasti. Kieltä kun on vaikea puhua, jos ei muista yhtäkään substantiivia. Intensiivikurssiin kuului myös kaupunki kierros, luonnollisesti Saksan kielellä. Viimeviikon aamupäivät kuluivatkin näin ollen lähinnä Saksaa opiskellen.

Viime viikko piti sisällään myös monen moista info-tilaisuutta ja bile-tapahtumaa.  Maanantaina intensiivikurssin jälkeen tarjolla oli yliopisto campus-tour. Tunnin mittaisella kierroksella esiteltiin campus-alueen rakennukset, palvelut yms. Tämä oli sikäli ihan paikallaan, vaikkakin campus-alueen rakennukset olivatkin jo ehtineet tulla jossakin määrin tutuiksi ensimmäisen viikon toimistourakoinnin aikana, mutta niinhän sitä sanotaan, että kertaus on opintojen äiti. Illalla oli juhlat taloyhtiöni ”kellarissa”, nk. IKUS-toimistolla, josta taisin viime päivityksessä jo mainitakin. IKUS on kansainvälisten opiskelijoiden muodostama yhteisö, joka järjestää erilaisia juhlia, reissuja, tapahtumia yms. ympärivuoden. Parhaiten IKUS tunnetaan varmaan joka torstaisista KIKUS-juhlista sekä säännöllisen satunnaisesti lauantaina järjestettävistä maa-juhlista. KIKUSin idea on yksinkertainen; tapahtuma on auki torstaisin klo 21-24 kaikille (pääasiallinen kohderyhmä ovat kansainväliset opiskelijat) ja ohjelmassa on Foosballia, biljardia ja yleistä hengailua. Koska suuriosa ihmisistä asuu samassa rakennuksessa, voi tapahtumaan suunnata sisäkautta omat juomat mukanaan, mutta juomaa voi myös ostaa tapahtumasta opiskelijaystävälliseen 1e hintaan. Maanantain juhlat IKUSin toimistolla muistuttivat pitkälti KIKUS tapahtumaa, joka siis myös oli tututtuun tyyliin viime torstaina. Erona maanantain juhlissa oli pienimuotoinen tarjoilu sekä muutamat yksittäiset tutustumisleikit.

Tiistai iltapäivällä vuorossa oli yliopiston kirjastokierros sekä tervetulotilaisuus, jota isännöi edellä mainittu IKUS. Kirjastokierroksella kiersimme koulun kirjaston läpi (kirjasto on kyllä LUTin kirjaston jälkeen melko vaikuttava näky). Kierroksen aikana tuli myös kaikki oleellinen info kirjaston palveluista ja niiden käytöstä. Nyt minun pitäisi tietää, miten löydän, lainaan tai varaan haluamani kirjan tai lehden kirjastosta sekä minkälaisia muita palveluita kirjasto tarjoaa (esim. ryhmätyötilat yms.) Tervetulotilaisuus oli mielestäni hyvä, joskin se info tuli minusta viikon myöhässä. Suuriosa ihmisistä oli ehtinyt jo maksaa lukukausimaksut, ilmoittautua kursseille sekä kaupungin asukkaaksi yms. Minäkin olin ehtinyt hoitaa jo käytännössä kaikki tarvittavat asiat, joten info oli sikäli hivenen turhaa. Tämä info olisi minusta pitänyt lähettää kaikille tuleville vaihto-opiskelijoille esim. sähköpostilla ennen kaupunkiin saapumista tai vaihtovuoroisesti järjestää tilaisuus viikkoa aikaisemmin. Tiistai-iltana oli vuorossa Salsa-tanssi bileet, joihin en kuitenkaan ottanut osaa. Päätin pitää nenävalkaisua yhden päivän, ja vietinkin tuon päivän Twainanilaisen ystäni Stellan asunnolla kahvia juoden. Keskiviikkoiltana oli vuorossa pubi-kierros, josta ei tarvitsekaan varmaan mainita tämän enempää. Nimi kertoo varmaan enemmän kuin tuhat sanaa seuraavan aamun olotilasta. Mutta hauskaa oli!!! Torstai-iltapäivänä oli vuorossa kaupungin järjestämä kaupunkikierros, joka päättyi erääseen Italiaiseen ravintolaan, jossa kaikille osallistuneille tarjottiin herkulliset kakkupalat ja kahvit. Kierros oli oikein kattava, ja tällä kertää ymmärsinkin kierrokselta jotakin (lue tilaisuus oli englanniksi). Torstai-iltana oli jo ennalta mainittu KIKUS-ilta. Perjantai iltana oli vuorossa karaoke ilta IKUSin toimistolla. Otin osaa tapahtumaan, mutta päätin syvästi pysytellä pois mikin varresta. Tässä myös onnistuin. Lähdin kuitenkin karaoke illasta melko aikaisin kotiin nukkumaan, koska lauantaina vuorossa oli Berliiniin lähtö. 

Berliini reissu oli myös IKUSin järjestämä ja se kustansi kokonaiset 5 euroa. Matkaan lähdettiin aikaisin aamulla (klo 8.00) ja takaisin tultiin noin klo 20. Busseja oli tarjolla kaksi, toisessa kielenä toimi Englanti ja toisessa Saksa. Valitsin mukavuudenhaluisena ihmisenä Englannin kielisen bussin. Berliinin päästyämme vuorossa oli noin 2 tunnin mittainen kaupunkikierros bussilla kiertäen. Vaikka Berliini on entuudestaan minulle tuttu kaupunki, tuli kierroksen aikana silti myös jotakin uutta tietoa. Kierroksen jälkeen meillä oli noin 4 tuntia vapaa-aikaa, josta käytin puolet vaihtareiden seurassa ja noin puolet Marjuttia ja kumppaneita tavaten. Marjut on siis minun vanha työkaveri Lidl ajoilta ja hän oli samaan aikaan kaupungissa miekkosensa ja heidän tuttavapariskunnan kanssa. Matka oli oikeastaan Masan 30w yllätysmatka, josta minäkin tiesin jo Suomessa ollessani. Oli kyllä mahtavaa päästä puhumaan vaihteeksi Suomea ja toisaalta näkemään suomalaisia ystäviä. Magdeburggiin takaisin päästyämme oli melkein pakollista järjestää etkot, josta siirryimme taas sulavasti yöelämään. Tämä oli pakollista lähinnä siksi, että me kaikki tiesimme että ylihuomenna arki ja  kurssit alkaisivat, emmekä enää voi juhlia tämän jälkeen joka päivä. Berliini reissu lunasti kaikki odotukseni ja oli ehkäpä tähänastisista päivistä kaikista hauskin. Sunnuntai kului lepäillessä ja kauniista säästä nauttiessa.

Eilen alkoi luennot, mutta kirjottelen vaikka erillisen päivityksen sitten kaikista kursseistani muutaman viikon päästä, kun tiedän kaikista kursseista hivenen enemmän. Lauantaina kaupunkiin saapuu vanhempani ja veljeni. Odotan tätä jo kovasti, vaikka suoranaisesti koti-ikävää ei ole vielä ainakaan ole ehtinyt olemaan. Toisaalta ensimmäiset viikot ovat olleetkin todella todella kiireisiä. Vietämme Magdeburgissa lauantaista tiistaihin, jonka jälkeen suuntamme Berliiniin. Keskiviikkona Berliiniin saapuu myös Ashish Itävallasta. Pakko sanoa, että odotan tätäkin hetkeä aika paljon, koska emme ole nähneet sitten helmikuun ensimmäisen päivän. Perjantai aamuun asti vietämme näin ollen isommalla porukka Berliinissä ja perjantaina vanhempieni ja veljeni lähdettyä suuntamme Ashishin kanssa Magdeburggiin, jotta hänkin näkee tämänhetkisen kotikaupunkini. Seuraava viikko onkin sitten jo pääsiäisviikko, jolloin minulla on vuorostaan vuoro lähteä matkalle Itävallan Wieniin. Matkaan lähden keskiviikkona 16.4. Perjantaista sunnuntaihin vietämme Unkarin Pudapestissä. Sieltä palaamme takaisin Wieniin sunnuntai iltana, josta lennän vuorostaan maanantaina takaisin Berliiniin ja siitä junalla takaisin Magdeburggiin. Seuraavat 2 viikkoa tulevat olemaan siten varmasti aivan mahtavia!!!Mutta näiden viikkojen jälkeen on varmaan taas mukava päästä viettämään aikaa täällä Magdeburgissa uusien ystävien seurassa.

Terveiset kaikille Suomeen ja vinkki kyllä minulle saa soittaa Skypessä!!

ps. lisäilen kuvia myöhemmin tätä päivitykseen, nyt minulla on vähä kiire!!
 
Oona