Normaalia arkea...

Aikaisemmat kirjoitukseni ovat käsitelleet lähinnä tekemiäni matkoja, mutta tasapainon nimeksi kerrotaanpa seuraavaksi vähän, miltä normaali arki täällä Magdeburgissa tuntuu ja maistuu. Sitten viime päivityksen olen ehtinyt tekemään taas jo uusia matkoja; vierailin Lontoossa sekä Itämerellä sijaitsevalla Rügen saarella. Molemmat matkat olivat oikein onnistuneita. Lontoo oli kiteytetysti ”kerran elämässä nähtävä”, hirvittävän kallis mutta muuten kaikkinensa mukava miljoonakaupunki kohde. Rügen saari puolestaan vetosi minuun puhtaalla luonnolla sekä seesteisellä tunnelmalla. Moni saaressa olijoista oli itsekin lomalla (saari tunnetaan eritoten saksalaisten itsensä suosimana lomakohteena), eikä kenelläkään saarella ollut suoranaisesti kiire minnekään. Toisinaan huomaan nauttivani suunnattomasti paikoista, jossa aika näyttää hetkellisesti pysähtyneen. Seesteinen viikonloppu rauhallisessa paikassa silloin tällöin on paras tapa ladata akkuja. Toisin sanottuna matkakohteet olivat toistensa täydelliset vastakohdat, mutta vastakohdathan tyypillisesti täydentävät toisiaan. Lontoossa vierailin suomalaisen Elinan kanssa, kun taas saari retki oli IKUSin järjestämä retki, joten kanssamatkailijoita oli reilu 30 kymmenistä eri maista. Ainut matkamieltä himmentänyt tekijä oli Suomen tappiollinen lätkäfinaali peli. Mutta jätetään kaikesta huolimatta nämä matkat nyt taakse ja kerrotaan seuraavaksi mitä teen täällä silloin, kun en ole matkalla.

Lontoo oli kyllä kallista hintatasosta huolimatta näkemisen arvoinen paikka.

Rügenin luonto oli lamaannuttavan kaunista paikoitellen.

”Arki”, hmm. Moni varmasti miettii, elänkö arkea täällä ollenkaan, mutta vastaukseksi teille kaikille epäilijöille, ”Kyllä elän, mutta en varmasti samanlaista arkea kuin Suomessa”. Eroja Suomessa elämääni arkeen on varmasti monia, mainittakoon seuraavaksi merkittävimmät erot: 

1.       Opiskelu

Niin kuin jo ensimmäisessä blogi-päivityksessäni sanoin, en lähtenyt vaihtoon suoranaisesti opiskelemaan. Olen tehnyt tätä huvia kaikilla mittareilla mitattuna vähintäänkin riittävästi viimeisten vuosien aikana Suomessa, joten päätin olla ottamasta itse opiskelusta mitään stressiä täällä Saksassa. Vaihtostipendin saaminen edellyttää kuitenkin 20 op saamista, joten opiskelua tulee harjoittaa vaihdon aikana tästä syystä edes nimenvuoksi. Päätin kuitenkin valita kursseja hivenen enemmän, koska itselläni ei oikeastaan vieläkään ole kovinkaan hyvää käsitystä siitä, kuinka vaikeita täkäläiset tentit ovat, ja miten tiukkaa arvostelua tenteissä suositaan. Myös tenttiajat ovat huomattavasti Suomessa totuttua lyhempiä, aikaa tentin tekemiseen on vain 60 tai 120 minuuttia. Tämäkin oli syy siihen, miksi päätin valita varmuudeksi enemmän tentittäviä kursseja, sillä tentteihin vastaaminen kiireellä englannin kielellä arveluttaa minua hivenen. Näin ollen kursseiksi valikoitui:

A2 tason Saksa (opetusta 4 kertaa viikossa, 3 tavallista tuntia, 1 kielioppitunti, tentti 3. osainen) 10 op

Financial Account 7 op

Statistical Data Analysis 6 op

International Supplay Chain Management 6 op

Business Planning 6 op

Collective Decision-Making in Organizations 6op 

yhteensä 41 op (joten karkeasti puolet tenteistä on varaa reputtaa. hahah)

Elämä on tasapainottelua velvollisuuksien (opiskelun) ja matkustelun välillä. Välillä niitä hoidetaan yhtä aikaa lentokentällä.

Tentteihin ilmoittautuminen tuli tehdä toimistolla erilaisia papereita täyttäen jo toukokuussa, vaikka itse tentit ovat vasta heinäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla. Tenttipäiviä ei myöskään saanut itse valita, sillä jokaista kurssia tentitään vain yhden kerran kesän aikana, joten valinnanvaraa ei liiaksi annettu. Tentteihin ilmoittautumista ei kokonaisuudessaan ollut tehty erityisen yksinkertaiseksi ja jouhevaksi, mutta toisaalta tämä asia ei tässä kaupungissa ollut edes uutinen. Yleisesti ottaen jokaisen asian hoitaminen tässä kaupungissa ja eritoten tässä yliopistossa vaatii oman ponnistuksensa, sillä byrokratian määrä saksalaisissa järjestelmissä on välillä hämmennyttävän suuri. Lisäksi asiointikielenä tulee järjestelmällisesti käyttää Saksaa, joka itsessäänkin hankaloittaa asioita huomattavasti. Ahhh.. osaa niin arvostaa taas suomalaisia ja Lutin järjestelmiä ja käytäntöjä enemmän!!!

Lappeenrannassa minut tunnetaan varmasti opiskelijana, joka kuluttaa takapuoltaan enemmän Sodexolla kahvilla kuin luentosaleissa istuen. Toisinsanottuna en ole koskaan ollut erityisen ahkera luennoilla kävijä, sillä yksinkertaisesti pidän luentoja epätehokkaana opiskelumuotona. Luennoilla käytävät asiat opiskelee itsenäisesti usein 2-3 kertaa nopeammin, jonka lisäksi tunnen itseni jo tähän ikään mennessä kohtalaisen hyvin. Älypuhelimien ihmeellisessä maailmassa, ”turhat” luennot menevät lähes poikkeuksetta minulla enemmän What up – ja Facebook- viestejä lähettäessä tai kaverin kanssa höpöttäessä. Suosin näin ollen lähinnä vain luentoja, joissa opetettava asia vaatii lukemisen sijasta oikeaa ymmärtämistä, toisinsanottuna laskuharjoituksia. Koska opintomenestykseni on ollut Lappeenrannassa vähintäänkin keskinkertaista, en koe että minulla on tarvetta vaihtaa opiskelumenetelmiäni. Tämän johdosta käyn aina sekä tilastotieteiden luennoilla sekä harjoituksissa. Saksan tunneilla käyn aina toki myös luonnollisesti, joskin tunneilla tulisi käydä läsnäolopakon takia joka tapauksessa, halusi sitä tai ei. Vierasta kieltä oppii kuitenkin oppitunneilla mielestäni tehokkaasti, joten näillä tunneilla kävisin läsnäolopakon puuttumisesta huolimatta. Muilla tunneilla käyn vaihtelevasti, oman fiiliksen ja jaksamisen mukaan. Kaikkien kurssien luennoilla olen käynyt satunnaisen säännöllisesti, joten yleinen osallistumisaktiivisuus luennoille on ollut minulla huomattavasti korkeampi täällä kuin Lappeenrannassa. Liekkö minulla sitten turhan paljon vapaa-aikaa, jotta voin käyttää sitä vihdoin jo vähän epätehokkaammin. Lisäksi luennot ovat hyvä tapa sosialisoitua, eli toisinsanottuna höpöttää vieruskaverille kahvikuppi kädessä:)  hahaha.. Opetuksen taso on yleisesti melko samanlainen kuin Suomessa. Luennoitsijat, professorit, eivät ole pedagogiikan ammattilaisia, eikä niistä sellaisia varmasti koskaan tulekaan. Yliopisto-opiskelijalle sysätään melko paljon vastuuta itsenäisestä opiskelusta, mutta tätä pidän jo niin itsestään selvänä, että se tuskin on edes mainitsemisen arvoista. Ainut asia, mikä minua on yleisesti koulunkäynnissä täällä ärsyttänyt, on yleisen informaation huono saatavuus. Kaiken informaation saamisen eteen pitää nähdä mielestäni kohtuuttomasti vaivaa. Monet erilaiset tietoportaalit- ja järjestelmät, erilaiset tunnukset ja rekisteröitymiset, toimistot yms. ovat osoittautuneet itselleni ainakin monesti ylivoimaiseksi vastukseksi. 

Opiskelu on yleisesti siis aika rentoa tällä hetkellä minulle. Toisaalta minähän en tunnetusti ole koskaan osannut kävellä kultaisella keskitiellä, teen kaikkea aina tuhat lasissa tai en ollenkaan. Kun käänsin opiskelunappulan off-tilaan Lappeenrannasta lähdettyäni, on välillä tuntunut ylivoimaisen vaikealta selviytyä edes niistä vähistä tehtävistä mitä täällä pitäisi tehdä. Niin kuin olen aina sanonut: ”Kiire saa sinut toimimaan tehokkaasti, vähäinen työmäärä saa sinut laiskistumaan”. Pitää paikkaansa, jälleen kerran.

2.       Liikunnan määrä

Olen aina kuvaillut itseäni urheilullisena ihmisenä, joskin tätä on ollut vaikea uskotella edes itselleen viimeisten vuosien aikana. Epäinhimillinen opiskelutahti Lappeenrannassa sai minut kroonisesti väsyneeseen tilaan, jonka seurauksena liikunta katosi elämästäni muutamaksi vuodeksi lähes kokonaan. En erityisesti suunnitellut vaihtoon lähtiessä, että aloittaisin tämän kuuluisan ”uuden elämän”, mutta tämä tapahtui puolittain vahingossa. Koska minulla on täällä oikeasti paljon vapaa-aikaa, on minulla myös aikaa liikkua. Käyn yksityisellä salilla (koska salikortin hommaaminen yliopiston salille osoittautui äärettömän vaikeaksi) noin 4-6 kertaa viikossa, jonka lisäksi juoksen (tavoitteena juosta puolimaraton syyskuussa) 2-3 kertaa viikossa. Näiden lisäksi harrastan vaihtelevasti eri lajeja sen mukaan, mitä kukin kaveri milloinkin ehdottaa. Kutosali sijaitsee noin 10 minuutin ratikkamatkan päässä asunnoltani ja maksaa 20 euroa kuukaudessa. Pidän näitä euroja enemmän kuin hyvinä investointeina omaan hyvinvointiini.  Liikunnasta on tullut minulle pitkästä aikaa todella tärkeä osa elämääni, ja todella nautin tästä. Olen tästä enemmän kuin innoissani, sillä liikunta oli todella merkittää osa elämääni vielä esim. noin kymmenen vuotta sitten. Ihana nauttia siitä taas uudestaan lähes samalla tavalla. 

Jalka on jos nyt ei vielä kevyt, niin ainakin kevyempi kuin kuukausi sitten. Juoksemista on harjoiteltu.

Kaljan juonti käy toki luonnollisesti hyvästä liikunnasta myös silloin tällöin. Juhlimisen määrä ei pitkässä juoksussa ole kuitenkaan merkittävästi muuttunut Suomesta, vaikka ensimmäinen kuukausi tulikin lähinnä juhlittua, mutta pitemmällä aikavälillä tilanne on tasautunut normaalille tasolle. Vaikka liikuntaa nyt harrastankin, en halua juhlimista täydellisesti lopettaa, koska se on myös erittäin tärkeä osa sosiaalista elämää täällä, jota en missään nimessä halua missata.

3.       Matkustelu

Tästä en nyt kirjoita mitään pitkää pätkää, mutta mainittakoon asia. Matkailusta on oikeasti tullut osa arkea, niin oudolta kuin se kuulostaakin. Mikäli en ole koko viikonloppua jossakin toisessa maassa, teen mielelläni päiväretken johonkin toiseen saksalaiseen kaupunkiin erilaisilla kaveriporukoilla. 5 henkilöä matkustaa viikonloppuisin 24 tunnin ajan 44 eurolla rajattomasti koko Saksan alueella. Tämän ei luonnollisesti kuulu nopeat junat, mutta kun seura on tarpeeksi hyvää voi matkaa taittaa mielellään vähän verkkaisemminkin. Tästä ei matkailu enää hirveästi halpene. Eilen esimerkiksi vierailin Bremenissä. Oli muutenkin erittäin kaunis vanhakaupunki, suosittelen kaikille!!

4.       Ruokailu

Ruoka on kehon polttoainetta, joten ruokaillakin pitää. Noh kaikki minut tuntevat tietävät, että suhtauduin hyvään ruokaan yleisesti suurella intohimolla. Saksalainen ja laajemmin Keski-Eurooppalainen ruoka on hyvää, mutta erittäin rasvaista ja siten hyvin epäterveellistä. Lisäksi olen tähän myös erittäin kyllästynyt. Tämän johdosta yritän tehdä kouluruokalassa terveellisiä valintoja, niissä määrin kun se mahdollista, jonka lisäksi valmistan iltaisin illallisen itse. Hauskaa, miten nyt kun uunia ei ole käytössä kaipaa sitä mukamas joka päivä, vaikka normaalisti teen ruokaa uunissa aivan liian harvoin. Yllättäen taas haluaa jotakin sellaista, mitä sillä hetkellä ei voi saada. Koska omat kaverini ovat ympäri Eurooppaa ja maailmaa, on meillä myös ollut tapana järjestää tietynlaisia ”maa iltoja”, jolloin yhdessä valmistamme, jonkun kotimaan ruokaa. Suomi iltaa siis odotellessa!!! Ruokailu on iso osa sosiaalista elämää täällä. Hassua miten tärkeä asia illallinen, on monessa eri kulttuurissa. Siitä puhutaan päivittäisessä puheessa paljon. Illallisen tekeminen yhdessä kavereiden kanssa on kiva tapa viettää aikaa muiden kanssa. Ruoka edustaa täällä paljon muutakin kuin pelkkää polttoainetta keholle!

Japanilainen ilta!!!

Muuten arkeni kuluu milloin mitenkin. Välillä vietän aikaa vain yksin omassa huoneessani internetissä surffailen, skypessä puhuen, kirjoja lukien, tv-sarjoja katsoen (huom. minulla on myös oikea televisio, mistä on hauska kattoa välillä dupattuja jenkkisarjoja saksaksi) tai muuten vain jotain enemmän tai vähemmän kehittävää tehden. Toisinaan aika kuluu kavereiden kanssa erilaisia aktiviteetteja tehden. Suhde yksin vietetyn ja kavereiden kanssa vietetyn ajan kanssa on pysynyt varmasti melko samana. Olen ihminen joka nauttii toisten ihmisten seurasta, mutta ollakseen sosiaalinen pitää saada minusta olla myös epäsosiaalinen. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan myös omaa aikaa. 

Sään salliessa Piknik- on kiva tapa viettää aikaa kavereiden kanssa.

Arjen pieniä suuria nautintoja!!!

Tässä oli pieni kurkistus minun elämään täällä. Eipä se sen kummallista ole. Ruokakaupasta pitää juustot ja vessapaperit ostaa täälläkin, ne eivät yksin kotiin kävele. Hyvä puoli toki on siinä, että monet asiat ovat noin 20-30 prosenttia Suomen hintoja halvempia. 

Arkisin terveisin, 

Oona

Pääsiäisviikon breikki Wienissä ja Budapestissä

Pääsiäisviikolla oli minun vuoroni ottaa ensimmäistä (mutta ei todellakaan viimeistä kertaa) kertaa lentokoneen siivet alle tämän vaihtojakson aikana. Pääsiäisviikon keskiviikkona suuntana oli ensin Berliinin Tegel lentokenttä, josta matka jatkui jouhevasti iltalennolla Wieniin. Lentomatka sai minut todella tajuamaan, miten lyhyitä etäisyydet täällä Keski-Euroopassa todellisuudessa ovat. Lentokoneen pyörien noustessa ilmaan ehti juuri ja juuri huokaista helpotuksesta (vaikka en nyt todellisuudessa lentämistä pelkääkään), kun koneen pyörät jo laskeutuivat sulavasti Wieniin hämärtyneen lentokentän kiitoradalle. Lyhyet etäisyydet ja halvat matkustuskustannukset ovat saaneet minut viime viikkojen aikana jopa hysteeriseen tilaan. Huomaan selaavani uusia lento-/bussi-/junalippuja lähes päivittäin. Voisin matkustaa vaikka joka viikko, mutta matkaseuralaisten saaminen ja läsnäolopakko saksan tunneilla rajoittavat pahinta innostustani varmasti lompakon kannalta sopivan verran. Mutta palataanpa alkuperäiseen aiheeseen, eli pääsiäisviikkoon. Wieniin päästessäni Ashish oli minua vastassa lentokentällä. Tiesin etukäteen, että hän ei todellisuudessa asu aivan Wienissä, mutta paikka, jossa hän todellisuudessa asuu (metropolialueen kupeeseen syntynyt ”uusikaupunki”) oli kyllä todellisuudessa kauempana (tai tarkemmin sanottuna huonompien yhteyksien päässä) mitä olisin ikinä halunnut uskoa. Opiskelija-asuntolan sijaitessa vielä kyseisen kaupungin tehdasalueen laitamilla, oli minulla melkein samanlainen fiilis, kun kävellessäni kotikaupunkini Salon Meriniitty tehdasalueella. hahaha. Mainitsemisen arvoista on varmaan kuitenkin se, että hän työskentelee yrityksessä, joka on asuntolasta noin 300 metrin päässä, että sikäli paikka varmaan voisi hänen puolestaan olla huonompikin. Noh alkushokista toivuttuani ymmärsin kuitenkin sen, että meillä oli vakaa tarkoitus mennä seuraavana päivänä tutustumaan ihan oikeaan Wieniin.

Torstai valkeni koleana, mutta lähdimme kuitenkin reippaina turisteina (tai minä taisin olla se ainoa turisti) rautatiepysäkille ja suuntasimme kohti Wieniä. Nähtävyyksistä eniten mainitsemisen arvoinen oli ehdottomasti Schonbrunnin palatsi ja puistoalue. Paikka oli häikäisevän kaunis ja niin iso, että siellä olisi viettänyt kevyesti yhden kokonaisen päivän. Mutta koska meillä ei ollut aikaa olla Wienissä kuin yksi kokonainen päivä, piti meidän pyrkiä priorisoimaan asioita ja suuntasimme myös muille nähtävyyksille. Wien oli kokonaisuudessaan minusta ehdottomasti näkemisen arvoinen, joskaan kaupunki ei eroa minusta merkittävästi mistään muusta keskieurooppalaisesta pääkaupungista. Itselläni jäi kuitenkin hivenen sellainen fiilis, että itävaltalainen kulttuuri ja ihmiset on hivenen hienostuneempaa/hienostuneempia kuin Saksassa. Kohtalaisen arvokkaalla Sacherkakkupalalla hienostuneessa paikallisessa Mortzart kahvilassa ei varmasti ollut mitään tekemistä tämän asian kanssa. Päivä kului nopeasti ja iltapäivästä suuntasimme jo vastan Ashishin kaveria Desaa, jonka kanssa olimme luvanneet viettää illan. Ilta kului Irlantilaisessa ja Australialaisessa pubissa jutellen ja syöden. Taisi illan aikana muutama ohrapirtelökin mennä kurkusta alas. Desa on kotoisin Bosniasta ja Ashish tuntee hänet jo viime vuoden kesältä, jolloin he olivat olleet myös yhtä aikaa Wienissä töissä. Desa on ehdottomasti sellainen ihminen, jonka kanssa voisin hyvin kuvitella ystävystyneeni myös Suomessa; harmi sikäli, että meidän yhteinen taival jäi nyt yhteen iltaan. Mutta mikäli ikinä liikun Bosniassa päin, lupaan mennä moikkaamaan tätä tyttöä:) Suuntasimme noin puolen yön paikkeilla muutamalla lähijunalla, metrolla ja taksilla takaisin Ashishin asunnolle (siis sinne jumalan selän taakse). Kotiin päästyamme nopea pakkaus ja äkkiä unta palloon, sillä herätys oli jo 4 tunnin päästä, sillä seuraavana etappina oli bussimatka Unkarin Budapestiin. Edelleen muistutan, että seuraavana aamuna meidän piti taas matkustaa sieltä jumalan selän takaa takaisin Wieniin. 

Schloss Belvedere

Häikäisevän kaunis Schonbrunnin Palatsi ja puistoalue

Wienistä ei saa kuulemma poistua, ennen kun on syönyt tätä herkkua. Hyvää kyllä olikin...

Budapestin tunnetuin silta "Chain Bridge" Sillan alla kulkeva Tonava joki jakoi aikanaan kaupungin kahteen osaan, Budaan ja Pestiin, joskin kaupungit ovat myöhemmin yhdistyneet.

Näkymiä Budan puolelta Pestin puolelle

Unkarin parlamenttitalo

Unkarilainen ruoka vei ainakin minulta kielen mennessään. Gulassikeitto on aina ollut minun yksi lempi unkarilaisista ruuistani, eikä se tuottanut pettymystä tälläkään kertaa.

Myös Budapestissä on muistomerkki juutalaisten muistolle. Kengät symbooloivat sitä, miten juutalaiset joutuivat jättämään kengät ennen kun heidät ammuttiin Tonava jokeen. 

Bussimatkasta Wienistä Budapestiin minulla ei juuri ole muistikuvia, sillä nukuin oikeastaan koko matkan. Muutaman kerran muistan havahtuneeni bussikuskin erittäin äkkinäisiin jarrutuksiin ja kaistalta vaihtoihin, mutta perille päästiin ja vielä kaiken lisäksi elävänä. Ostimme päiväliput joukkoliikenteeseen ja lähdimme mahtavalla suuntavaistolla ja kartalla kohti hotelliamme. Hotellin lähellä oleva metroasema löytyikin ilman ongelmia, mutta itse hotellin löytyminen aiheutti ennennäkemättömiä ongelmia. Tässä kohtaa tulee mieleen sanonta ”Liian lähellä nähdäkseen”, sillä hotelli sijaitsi oikeasti noin 60 m päästä metroasemasta täysin silmiemme edessä. Mutta koska tykkäämme turhaa kantaa laukkujamme läkähdysmäisessä kuumuudessa, kokeilimme ensin lähteä kävelemään vasemmalla ja sitten oikealle ja olisimmeko sitten vielä kerran palanneet etsimään hotellia vasemmalta. Lopulta meillä molemmilla taisi mennä hermo niin etsimiseen kuin toisiimme, joten Ashish päätti soittaa hotellille. Kun tajusimme, missä hotelli oli alkujaankin sijainnut, en tiennyt olisiko minun pitänyt enemmän itkeä vai nauraa. Hotellimme oli BestWest Hotel Bupapest (4 tähde hotelli), johon olimme kaikkinensa erittäin tyytyväisiä. Hotelli ei tähtiluokittelusta huolimatta ollut edes mitenkään erityisen kallis. Mainittakoon vielä samaan hengenvetoon, että yrittäessämme löytää hotellia olin jo kerran valmis turvautumaan taksiin, joka olisi ollut valmis viemään meidät hotellille 20 eurolla (huom. taksi seisoi sillä hetkellä 50 m päässä hotellistamme ja rahan arvo Unkarissa on merkittävästi erilainen kuin esim. Suomessa. 20 e Unkarissa on oikeasti suuri summa). Tämän jälkeen tajusimme, että takseihin ei siinä kaupungissa ainakaan pystynyt luottamaan. Illallisen söimme Lappeenrantalaisen kaverini Juulian ja hänen 2 vaihtarikaverin kanssa. Maailma on todellakin pieni paikka, sillä Juulia ei suinkaan ole vaihdossa Budapestissä vaan Wienissä ja hekin olivat vain tulleet viettämään pääsiäistä naapurimaahan.

Lauantai kului taas turistina ollessa. Budapest on ehdottomasti matkustamisen arvoinen kaupunki!! Minulla ei ollut kaupunkia kohtaan mitään odotuksia, mutta voin melkein sanoa rakastuneeni kaupunkiin ensisilmäyksellä. Kaupunki on unelma turistikohde, sillä se yhdistää kauniit maisemat, halvan hintatason ja jumalaisen ruuan. Lisäksi julkinen liikenne toimii kaupungissa hyvin, joskin lähes kaikki paikat ovat myös kävelyetäisyyden päässä toisistaan. Osallistuimme lauantaina Free walking tourille, joka oli kaikkinensa oikein onnistunut. Konsepti oli identtinen edellisellä viikolla Berliinissä tehdyn Free walking tourin kanssa. Tuliaisiksi isälle ostin Unkarista paprika maustetta. Lauantai kului hienoa kaupunkia ihastellessa. Illallisvalinta oli myös napakymppi. Valitsimme yhteisen ateriatarjottimen, johon saimme vapaasti valita erilaisia perinteisiä unkarilaisia ruokia. nam. Sunnuntaina suuntasimme takaisin Wieniin ja sieltä vaelsimme taas Ashishin luo.

Maanantaina nukuimme erittäin pitkään (tai tarkennetaan ehkä hivenen, minä nukuin ja Ashish kokkasi sillä välin minulle jo lounasta). Söimme ja suuntasimme katsomaan hänen työpaikkaa ja lähimaisemia. Vaikka nyt olenkin moneen kertaan ehtinyt heittää vitsiä hänen asuinpaikasta, lievennetään asiaa hivenen. Paikka on siis Wien neue Stadt (noin 60 km päästä Wienin keskustasta). Tällä kaupungilla on todellisuudessa ihan omakin keskusta, vaikkakin tämä on noin 4-5 km päässä tehdasalueesta, jossa Ashish asuu. Eli ei paikka todellisuudessa ole ihan yhtä paha, kun ehkä sitä kuvasin aluksi:) Ainiin, unohdinkin mainita, että näimme vielä sunnuntai-iltana samassa asuntolassa asuvaa tamperelaista. Leo on Tampereen teknillisestä yliopistosta valmistunut diplomi-insinööri, joka suorittaa tohtoriopintoja nykyään Wien Neue Stadtissa. He ovat ymmärtääkseni olleet Ashishin kanssa tekemisissä jonkin verrankin, Suomi kun on heillä molemmilla yhdistävä tekijä, vaikka englanniksi kommonikoivatkin. Maanantai iltapäivästä suuntasimme Wienin lentokentälle, jonne Ashish minut herrasmiehenä saattoi. Lento takaisin Berliiniin ja juna Magdeburgiin. Pääsiäisviikko ja loma oli takana ja minä auttomattoman väsyneenä puoli yksi asunnollani. Seuraavana aamuna aikaisin ylös ja noin viikon rästi Saksan läksyjen pariin.

Seuraava päivitys tulee sitten normaalista arjesta. Kerrotaan vaikka vähän koulusta ja opiskelusta yms. Kuulitte oikein, minulla on myös arkea ja käyn myös koulua.

Vieraita Suomesta ja Itävallasta

Pyydän ensimmäisenä anteeksi, että tämä blogin ylläpitäminen on osoittautunut näin haasteelliseksi. Minulla oli alkujaan kova uho päällä, että päivitän tätä hyvinkin aktiivisesti ja vaikka päivät eivät oppitunneista täyty, on minulla mukamas ollut niin kiire (lue olen siis ollut laiska), että en ole tätäkään ehtinyt tekemään. Mutta lupaan korjata tapani tulevaisuudessa. Sitten viime kirjoituksen on taas ehtinyt tapahtumaan yhtä sun toista.

Olli ja Marko olivat ensihetkestä asti samalla aallonpituudella, liekkö mitään tekemistä sillä, että molemmat ovat koripallo miehiä.

Ensimmäisenä iltana illallistettiin mahtavassa pihviravintolassa

Berliinistä ei voi lähteä pois ennen kuin on yhdet Currywurstit syöty

Perhepotretti (poislukien sisko, terveiset vaan Outille sinne Suomeen<3!!)

Tämä kuva olkoon omistettu perheelleni, tiedätte kyllä mitä meinaan;) hahaha

Madame Tussaud- vahakabinetti)

Dumblingsien tekoa

Aloitetaan vaikkapa siitä, että vanhempani, veljeni ja Ashish vierailivat täällä Magdeburgissa sekä Berliinissä. Vanhempani ja veljeni Olli saapuivat Magdeburgiin aikaisin aamulla 4.4. Vietimme viikonlopun ja maanantain täällä Magdeburgissa, jonka jälkeen suuntasimme tiistaina Berliiniin. Magdeburgissa aika kului lähinnä kuulumisia vaihdellen, sillä itse kaupungissahan ei juuri ole mitään merkittävää nähtävää. Olli bongasi onneksi sattumalta mainoksen paikallisesta jalkapallo ottelusta noin tunti ennen pelin alkua, jonne kiirehdimmekin nopeasti taksilla. FC Magdeburg pelaa kolmanneksi korkeinta liigatasoa, joten pelejä käydään niin kutsutulla Keski-Saksan alueella (3. liigataso ei ole enää valtakunnallinen). Vaikka peli oli ”vasta” kolmanneksi korkeinta liigatasoa, oli peli iso urheilutapahtuma isolla iillä. Paikallinen stadion vetää ihmisiä noin 25 000 (huomioi, kuinka monta tämän kokoista stadionia onkaan Suomessa), fanikulttuuri oli täysin toiselta planeetalta kuin Suomessa, järjestelyt toimivat moitteettomasti ja peli oli kaikilla mittareilla korkeatasoista. Magdeburg kun vielä voitti pelin 4-3, niin mikäs peliä oli katsoessa melkein 20 asteisessa kevät säässä. Lisäksi viikonlopulle osui IKUSin järjestämä Espanjalainen ilta, jonne suuntasimme veljeni kanssa. Olli tuli hyvin juttuun uusien ystävieni kanssa. Nyt on kiva jutellakin enemmän kavereistani täällä Saksassa, kun ainakin yksi perheenjäsen osaa yhdistää kasvot ja nimen toisiinsa. Viikonloppu sisälsi myös keskimäärin oikein onnistuneita ravintola valintoja, joskin raskas Keski-Eurooppalainen ruoka taisi tehdä perheeseeni suuremman vaikutuksen kuin minuun, sillä itse päinvastoin kaipaan jo kevyempää ruokavaliota. Viikonloppu oli kaikkinensa onnistunut ja ennen kaikkea nautin siitä, että sain viettää aikaa perheeni kanssa ja toisaalta siitä, että sain puhua Suomea pitkästä aikaa enemmän. Maanantaina katsastimme vielä yliopiston kirjaston, kauppatieteiden rakennuksen ja testasimme yliopiston ruokalan. Tiistaina matkamme jatkui Berliiniin. 

Berliini on meille kaikille entuudestaan hyvinkin tuttu kaupunki, joten kerrankin kaupungissa sai viettää aikaa ilman juoksemista turistikohteesta toiseen. Nautimme lähinnä toistemme seurasta ja yleisesti miljoona kaupungin mahtavasta tunnelmasta. Päivän kohokohdat olivat lähinnä onnistuneet ravintola valinnat. Keskiviikkoiltana suuntasin odottavin mielin Berliinin Tegel-lentokentälle, jonne saapui Ashish Itävallasta. Emme olleet nähneet toisiamme melkein kahteen kuukauteen. Vaikka kello olikin jo paljon, menimme kuitenkin vielä koko porukalla yhdessä illalliselle. Yövyimme Berliinissä noin 70 neliön aparthementissä, joka sijaitsi noin 200 metrin päässä Brandenburgin torista. Sijainti olisi näin ollen voinut olla huonompikin. hheheh. Vuosien kokemus on osoittanut, että aparthementin valinta on sekä kustannustehokas että mukavuudeltaan parempi vaihtoehto isolle porukalle kuin hotelli. Plussa puolia on keittiö, jossa voi rauhassa valmistaa aamiaisen sekä isot yleiset tilat, jossa on mukava istua iltaa yhdessä. Näin koko porukan ei tarvitse töröttää sängyn laidalla istuen. Seuraava päivä (to) olikin sitten perinteinen turistipäivä, sillä kaupunki oli Ashishille entuudestaan vieras. Osallistuimme Free walking Tourille (johon kaikki muut olivatkin jo entuudestaan osallistunut), mutta kertaus on opintojen äiti. Saksan ja Berliinin historia on jälleen uudestaan tuoreessa muistissani. Lisäksi katsastimme muut tärkeät ”must see” nähtävyydet. Päivä huipentui yhteiseen ilalliseen ravintolassa, jossa olimme 4,5 vuotta sitten viettämässä eri kokoonpanolla äitini 50 vuotis syntymäpäivää. Seuraava päivä valkeni viileänä ja haikeana. Vanhempani ja veljeni lähtivät aamusta takaisin Suomeen. Saatoimme heidät Ashishin kanssa bussipysäkille, jossa taisi muutama kyynelkin tulla vuodatettua. Vaikka minulla ei varsinaista koti-ikävää ole missään vaiheessa ollut, eivät jäähyväiset rakkaista ihmisistä pitkäksi aikaa silti ole ikinä mitenkään mukavia. Kyyneleet muuttuivat kuitenkin nopeasti nauruksi, kun suuntasimme Ashishin kanssa Madame Tussauds- vahakabinettiin moikkailemaan vähän julkisuuden henkilöitä. Tämän jälkeen suuntasimme junalla kohti Magdeburgia. Kotiin päästyäni huomasin, että olen todella kotiutunut tänne kaupunkiin hyvin, sillä heti oven avattua minulle iski tunne ”home sweet home”. Perjantai-iltana suuntasimme ystäväni Faridin järjestämiin juhliin, jossa Ashish tutustui oikeastaan kaikkiin läheisimpiin ystäviini. Ilta oli kaikilla mittareilla mitattuna oikein onnistunut. Lauantaina suuntasin 5. kerran 3 viikon sisällä Magdeburgin kaupunkikierrokselle (voitte vain kuvitella kuinka tylsää se on kaupungissa, jossa todellisuudessa ei oikeasti ole mitään katsottavaa). Illalla otimme osaa taiwanilaisten ja kiinalaisten järjestämään Dumplings- iltaan. Dumplingsit ovat siis kiinalaisten perinneruokaa, jota valmistimme porukalla. Ruoka oli hyvää ja seura vielä parempaa. Olen päivä päivältä tajunnut paremmin sen, kuinka vilpittömiä, avoimia ja iloisia monet aasialaiset ihmiset ovat. Vaikka itsellä olisi kuinka huono päivä, ei heidän seurassa voi yleensä tulla muuta kuin hyvälle tuulelle. Loppuillasta suuntasimme hieman uudistuneella kokoonpanolla campus-alueella olevaan ”räkälä/yökerho” Barackeen. Sunnuntaiaamuna pää oli hieman kipeä, mutta eikös tämä ole vain hauskan illan merkki. Ashish lähti iltapäivästä takaisin Berliiniin ja sieltä takaisin Wieniin. Jäähyväiset eivät olleet kovinkaan haikeat, sillä suuntasin itse jo muutaman päivän päästä itse Wieniin viettämään pääsiäistä. Mutta kirjoitan tästä ja Budapestin matkasta erillisen päivityksen (jopa tänään tai viimeistään huomenna).